top of page

KOKKOLAN VENETSIALAISTEN ILTAJUHLA

SIIRTYY VUODELLA

KORONAVIRUSPANDEMIAN VUOKSI

Liput käyvät sellaisenaan vuoden 2022 tapahtumaan ja ohjelma 

pysyy pääpiirteittäin samana. 

-STM:n ohjauskirje 19.8. yleisötilaisuuksien rajoitussuosituksista ja eilisen AVI:n päätöksen johdosta olemme keskustelleet Soiten tartuntatautitiimin kanssa ja todenneet yhdessä, ettemme voi järjestää turvallista tapahtumaan Kauppatorilla. Valitettavasti tämäkin tapahtuma antaa odottaa itseään ensi vuoteen, kertovat Jaki Silvennoinen ja Timo Tiilikka. 

  

Venetsialaisten iltajuhla oli tarkoitus järjestää Kokkolan Kauppatorilla 27.-28.elokuuta, mutta Keski-Pohjanmaan koronatilanne estää tapahtuman turvallisen toteuttamisen. 

- Keskustelimme aktiivisesti Soiten koronanyrkin, tartuntatautitiimin ja AVI:n edustajien kanssa tilanteesta. 

Asiantuntijat ovat arvioineet, ettei Kokkolan seudulla voida järjestää suuria yleisötapahtumia 

turvallisesti elokuun lopulla. Vallitsevasta koronatilanteesta johtuen ja taataksemme turvallisen syksyn on tämä ainoa oikea toimenpide meidän osaltamme ottaa osaa näihin talkoisiin, toteaa festivaalijohtaja Jaki Silvennoinen surullisena, ja jatkaa: 

- Päätös näiden keskusteluiden pohjalta takaa vieraidemme, artistien ja henkilökuntamme turvallisuuden. Peruuntuminen viime hetkellä on todella harmittavaa, mutta kesän isot yleisötapahtumat näyttivät, että tartunnat eivät ole vielä hallittavissa ja taataksemme koululaisille turvallisen syksyn aloituksen tämä päätös on oikea. 

Vuonna 2022 isommin.

Kokkolan Venetsialaisten iltajuhla jouduttiin perumaan koronaviruspandemian vuoksi myös viime vuonna, mutta järjestäjät luovat uskoa tulevaan ja lupaavat ensi vuodelle ikimuistoiset Venetsialaiset uudessa Tapahtumapuistossa. Ensi vuoden järjestelyt on aloitettu ja useimmat tälle vuodelle kiinnitetyistä artisteista ovat luvanneet palata Venetsialaisiin ensi kesänä. Vuoden 2022 tapahtuman lopullinen esiintyjäkaarti julkistetaan heti vuoden 2022 alkupuolella. 

Tietoa ennakkolippujen ostajille.

Jo ostetut ennakkoliput käyvät vuoden 2022 tapahtumaan sellaisenaan, ja toivomme mahdollisimman monen säästävän lippunsa ensi syksylle. Lippunsa palauttajia pyydetään ottamaan yhteyttä alkuperäiseen ostopaikkaan, joita ovat Lipputoimisto, Kokkolan Prisma ja Lippu.fi.

Palautusten käsittely alkaa ostopaikoissa 30.8.2021 ja lipun hinta hyvitetään täysimääräisesti. 

Aikaa lippujen palauttamiseen on syyskuun loppuun saakka. 

bottom of page